the header image

Terkkuja Fibonaccille, Merzille, Engelille ja muutamalle muulle

Terkkuja Fibonaccille, Merzille, Engelille ja muutamalle muulle
Photo: Mari Metsämäki

Oona Tikkaoja — Terkkuja Fibonaccille, Merzille, Engelille ja muutamalle muulle


Tämä performanssi on arkistoitu, eikä sitä esitetä enää.

Kategoriat: Arkisto, Paikkasidonnainen performanssi, ja Yksilötaiteilija

Ensiesitys: 06/2010, Turku, Finland

Kesto: 4 päivää

Internet: http://www.vikuri.com/Portfolio/fibonacci.html

Synopsis

”Fibonaccin lukujono toimii kuin valona, joka valaisee fiitä tasaisesti enemmän ja enemmän. Mitä suurempia sarjan luvut ovat, sitä enemmän näemme fiin aidosta arvosta.”Peter J. Bentley

TaustaaTeoksessani universaali matemaattinen kaava materialisoituu satunnaisessa paikassa, pohjoisessa Turun kaupungissa. Linnankadun varrella, sähkölaitoksen tornissa sijaitseva Mario Merzin teos Fibonacci Sequence 1-55 perustuu italialaisen matemaatikko Leonardo Pisanon (aka Fibonacci) 1200-luvulla tutkimaan lukusarjaan, jossa kahden perättäisen luvun suhde lähenee irrationaalilukua 1,61803… Kyseessä on fii, monelle elämän alalle tärkeän kultaisen leikkauksen suhdeluku, jonka arvo tarkentuu lukujonon edetessä. Lopullista totuutta ei ole mahdollista saavuttaa koskaan, sillä aina on mahdollista laskea lisää desimaaleja.

Arkkitehti Carl Ludvig Engel valitsi vuonna 1828 vahvistetun ruutukaavansa perustaksi 1600-luvulta peräisin olevan Linnankadun, jonka varrella sijaitsevat nykyisin sekä taideakatemia että tiedon tyyssija pääkirjasto, ja jonka päässä, virran takana, on Tuomiokirkko. Teokseni etenee pitkin tätä Turun pisintä katua – maalliselta sähkölaitokselta kohti transsendenttia kirkkoa – tarkoituksenaan lähettää kunnioittavia terveisiä esi-isilleen, missä ikinä he sitten lienevätkään.

ToteutusPiirsin luvut taululiidulla katuun Olohuone 306,4 km2 –kaupunkitaidefestivaalin aikana kesäkuussa 2010. Aloitin työn sähkölaitoksen seinästä ja lopetin Tuomiokirkon portaille. Työhön kului noin kolme päivää ja lukuja kertyi noin 2,5 kilometrin matkalle noin 250. Piirsin numerot katulaattoihin, joten niiden korkeus oli noin 25 cm.

Olin kirjoittanut luvut aiemmin keltaisille Post-it -lapuille, joista vain kopioin luvut katuun. Olin pukeutunut valkoiseen maalarinhaalariin. Ajatuksena oli, että olen vain vaatimaton mekaanisen työn tekijä, joka kunnioittaa suurempiensa työn tuloksia fyysisellä ponnistuksellaan. Työni tulokset olivat hyvin lyhytaikaisia: tavallinen taululiitu pyyhkiytyi kadulta nopeasti. Tärkeintä olikin tekeminen ja ohikulkijoille jäävä muistijälki.